Koulutukset

Koulutuksista kerrotaan ajonkohtaiset-osiossa ja kerhon some-sivuilla.
Viitakoirat on järjestänyt mm. tottelevaisuus-, agility-, rallytoko-, näyttely- ja nosework-koulutuksia.
Järjestämme myös erilaisia luentoja ja lyhytkursseja
Älä epäröi ottaa yhteyttä, jos jokin aihe kiinnostaisi juurikin sinua.
Yleistä koulutuksista
Koulutuksiin ovat tervetulleita kaikki koirat jotka ovat rokotettujaKennelliiton rokotusohjelman mukaisesti.
Huomioi varoajat!
https://www.kennelliitto.fi/koiran-omistaminen/koiran-rokotusmääräykset
Poikkeuksena pentukurssille saa osallistua omistajan vastuulla pentu, jolla ei ole vielä rokotukset kunnossa. Rokotukset tulee kumminkin huolehtia kuntoon rokotusohjelman mukaisesti.
Poikkeukset, jolloin ei voi osallistua yhteisiin tapahtumiin/koulutuksiin:
* Koira on, tai on juuri ollut, sairas. Tarttuvien tautien (esimerkiksi kennelyskä) jälkeen koiran tulee olla vähintään 2 viikkoa oireettomana osallistuessaan Viitakoirien toimintaan. Sama rajoitus koskee myös saman talouden oireettomia koiria. Loistartunnat on asianmukaisesti hoidettava ennen kuin koira voi olla läsnä koulutuksissa/tapahtumissa.
* Mikäli nartulla on juoksut, kysy osallistumisoikeutta kouluttajalta/ilmoittautumisen vastaanottajalta. Match Showhun saa osallistua juoksuinen narttu. (Kennelliiton sääntöjen mukaan) Mikäli koulutukseen/tapahtumaan saa osallistua juoksuinen narttu, huomio että olette etäämmällä muista koirakoista liiallisen häiriön välttämiseksi.
* Kantava narttu ei saa osallistua tapahtumiin 30 vuorokautta ennen laskettua aikaa (laskettua aika = 63vrk ensimmäisestä astutuksesta) ja synnyttänyt narttu alle 75 vrk synnytyksen jälkeen.
*Koiran ohjaaja vastaa koiransa tarpeiden siivoamisesta välittömästi, jos vahinko sattuu. Koulutuspaikan ympäristöstä tulee myös huolehtia - kakat kerätään ja koiria ei pissateta aivan rakennusten läheisyydessä. Karvatupot tulee myös kerätä.